Kävijäseuranta – not provided ärsyttää hakusana-analyysissä

Kävijäseuranta on oiva ja välttämätön työkalu, jonka avulla voi löytää kehityskohtia mihin tahansa verkkosivustoon. Oli kyseessä sitten verkkokauppa, blogi, portfolio tai mikä vaan – Google Analytics -kävijäseuranta olisi syytä olla asennettuna. Jos ei jo ole, kysy apua asentamiseen vaikka minulta.

Kun haluat kehittää sivustosi sisältöä, yksi olennaisimmista asioista on tietää, miksi kävijät ovat ylipäätään tulleet sivustollesi. Todennäköisesti aika moni tulee Googlen hakukoneen kautta ja sivuston ylläpitäjälle on äärimmäisen mielenkiintoista tietää, millä hakusanalla. Tämä onkin helppo nakki, koska Google Analyticsista löytyy helposti kohta Hankinta, ja sen alta Organic Search. Mutta perskutarallaa, siellähän suurin osa tiedosta on ”not provided”.

Google hakusanat not provided kävijäseuranta

 

Orcanic Search (orgaaninen haku) tarkoittaa siis niitä Googlen kautta tulleita kävijöitä, jotka eivät ole klikanneet maksullista mainosta vaan ihan Googlen omilla järkeilyillään esittämää hakutulosta. Näiden kävijöiden lisääminen on järkevää, koska ilmainen liikenne omalle sivustolle kelpaa aina. Se on sitten oma tarinansa, miten näitä kävijöitä voisi yrittää lisätä. Nyt keskitymme setvimään tuota, miksi Googlen orgaanisen haun hakusanat eivät näy Google Analyticsissa.

Ongelma johtuu siitä, että Google haluaa suojella käyttäjiensä tietoturvaa, mikä on tietenkin hyvä asia. Jos käyttäjä on samaan aikaan kirjautunut johonkin Googlen palveluun, hänen käyttämänsä hakusanat jäävät näkymättömiksi kävijäseurannassa. Aika moni on kirjautunut koko ajan, joten ”not provided” -on aika todennäköisesti kärjessä orgaanisten hakusanojen listalla. Neil Patelin blogissa on ansiokkaasti esitetty kiertoteitä, joiden avulla voi päästä teknisten jippojen avulla kärryille hakusanoista, mutta koetan seuraavaksi kertoa muutaman nopeamman ja helpomman vinkin samojen asioiden äärelle.

 

 

Kävijäseuranta – miksi hakusanat on kiva tietää?

Tietämällä minkä hakusanojen avulla kävijät päätyvät sivustollesi, voit kehittää sisältöäsi. Voit kirjoittaa syvällisempää tietoa suosituimmista aiheista. Voit tarkistaa vastaako sisältösi suosituimpia hakusanoja. Voit muuttaa päävalikkorakennettasi tukemaan suosituinta sisältöä. Voit korostaa eniten haettuja asioita myös niille, jotka ovat tulleet jostakin muusta syystä ja saada heidätkin kiinnostumaan aiheesta.

Annan siis tässä Google Analyticsin raporteista muutaman muun esimerkin, joiden kautta voit saada apuja yllä mainittuihin kehityssuunnitelmiin.

 

1. Orgaanisen haun kautta tulleiden aloitussivut

Vaikka et tietäisi, millä hakusanalla kävijä on tullut, voit päätellä hänen etsimänsä sisällön ainakin osittain oikein katsomalla, mille sivulle Google on kävijän aluksi ohjannut. Googlenhan tavoite on aina pystyä tarjoamaan hakijalle mahdollisimman hyvin hänen hakuaan vastaavaa sisältöä.

Avaa ensin Google Analytics -kävijäseuranta. Valitse ensin Käyttäytyminen – Sivuston sisältö – Aloitussivut.

Google Analytics aloitussivut kävijäseuranta

Tee sitten Googlen orgaanisen haun kautta tulleista segmentti. Valitse ylälaidasta Lisää segmentti.

Google analytics lisää segmentti kävijäseuranta

Paina avautuvasta näkymästä Uusi segmentti.

Google analytics uusi segmentti kävijäseuranta

Anna segmentille nimeksi vaikka ”Orgaaniset hakijat”. Valitse vasemmalla olevista vaihtoehdoista Liikenteen lähteet. Kirjoita tulotavaksi organic ja liikenteen lähteeksi google. Todennäköisesti näitä vaihtoehtoja tarjotaan sinulle, kun painat tekstikenttää. Paina lopuksi segmentin nimikentän oikealla puolella olevaa Tallenna-painiketta.

Google analytics segmentin valinnat kävijäseuranta

Nyt voit katsella taulukkoasi sillä mielellä, että nämä ovat Googlen mielestä parasta sisältöä vastaamaan käyttäjien hakusanoja. Nämä ovat sivustosi aloitussivuja, joille käyttäjä on ohjattu. Itse voisin tulkita omaa aloitussivulistaani esimerkiksi niin, että yllättävän monia kiinnostavat palvelut ja hinnat. Ehkä he ovat googlanneet jotakin käyttäjäkeskeisyyteen ja käytettävyyteen liittyvää sillä mielellä, että mitähän tällainen palvelu maksaa.

Google analytics segmentoidut aloitussivut kävijäseuranta

 

Analysointi on aina enemmän arvailua kuin oikean hakusanalistan analysointi, mutta eipähän ole ”not provided” valloittanut tätä näkymää.

 

 

2. Orgaanisen haun kautta tulleiden suosituimmat sivut

Anna saman segmentin olla valittuna. Katso seuraavaksi, mitkä ovat kaikista sivustosi sivuista suosituimpia orgaanisten hakijoiden keskuudessa.

Valitse vasemmalla olevasta valikosta Käyttäytyminen – Sivuston sisältö – Kaikki sivut.

Google analytics käyttäytyminen sivuston sisältö kaikki sivut kävijäseuranta
Nämä ovat sivuja, joilla Googlen orgaanisen haun kautta tulleet kävijät ovat eniten käyneet. Taulukko ei siis ota kantaa siihen, onko kyseessä aloitussivu, lopetussivu vai jokin sivu siltä väliltä. Jossakin vaiheessa selailunsa aikana kävijät ovat käyneet näillä sivuilla.

Google analytics segmentoidut suositut sivut kävijäseuranta

 

Edelleen palvelut ja hinnat ovat olleet omassa sisällössäni tärkeää orgaanisten hakijoiden mielestä. Palveluiden alta löytyvät tarkennuksetkin ovat korkealla listassa. Voisinkin miettiä joku päivä vähän tarkemmin, miten noita kyseisiä sivuja voisi kehittää myyvemmiksi ja selkeämmiksi.

 

3. Orgaanisen haun kautta tulleiden poistumisprosentit

Poistumisprosentti kertoo hyvin sen, kuinka kiinnostavaa sisältö on kävijöiden mielestä. Jos sivun poistumisprosentti on korkea, se tarkoittaa, että kävijä on pikaisella vilkaisulla todennut sivun omasta mielestään hölynpölyksi ja palannut takaisin sinne mistä tulikin.

Valitse uudelleen 1-kohdan mukaisesti aloitussivut-taulukko. Järjestä taulukko sen mukaan, millä sivuilla on pienin poistumisprosentti. Klikkaa taulukon yläreunasta saraketta Välitön poistuminen prosenteissa. Klikkaa toisenkin kerran, koska haluat saada ylimmäiseksi ne, joilla on pienin prosentti. Ne ovat käyttäjien mielestä parempaa sisältöä.

Google analytics välitön poistumisprosentti kävijäseuranta

 

Kun nyt katsot tätä taulukkoa, mitä se kertoo sinulle? Se kertoo Googlen orgaanisen haun kautta tulleiden kävijöiden mielestä sellaisen sisällön, joka on vastannut parhaiten heidän hakusanojaan. Jos kävijä ei ole poistunut välittömästi, olet onnistunut saamaan hänet lukemaan sisältöäsi ainakin hetkeksi. Samanlaista sisältöä kannattaa ehkä tehdä sivustolle lisää.

Google analytics aloitussivut välittömän poistumisprosentin perusteella kävijäseuranta

 

Jos sinulla on vielä vähän liikennettä, kuten minulla. Kannattaa jättää huomiotta sellaiset sivut listalla, joissa on vain muutamia käyntejä. Vähäinen määrä ei vielä kerro luotettavasti, onko sisältö useiden kävijöiden mielestä laadukasta vai ei.

 

 

Googlen hakusanojen tutkimattomat tiet

Näillä muutamalla raportilla voit tehdä hieman samantyylisiä johtopäätöksiä kuin hakusanaraportillakin. Käytä siis näitä vinkkejä, mutta katso myös Neil Patelin niksit keinoista, joilla ainakin osaan kadoksissa olevista hakusanoista pääsee kiinni. Sivuston sisällön kehittäminen käyttäjäseurannan avulla on olennainen osa hyvää käytettävyyttä!